Lentopalloliitto

Suomen Lentopalloliitto vastaa lentopallon, beach volleyn, snow volleyn ja istumalentopallon toiminnasta ja kehittämisestä Suomessa.
Lentopalloliitto
Lentopalloliitto
Lentopalloliitto

Toteutimme Lentopalloliitolle joustavat ja aikaa kestävät WordPress-sivut. Vanha verkkosivusto ei enää palvelut liiton oman viestinnän eikä käyttäjien tavoitteita ja tarpeita riittävän hyvin. Projektin aikana Lentopalloliiton sivusto koki kokonaisvaltaisen uudistuksen ilmeen ja toiminnallisuuksien osalta. Lisäksi uudistuksen myötä Lentopalloliiton uusi brändi-ilme tuotiin verkkosivustolle. Projektissa tärkeä seikka oli sivuston suunnittelu ja toteutus tavalla, joka mahdollistaa sivuston laajenemisen ilman merkittäviä kehityskuluja. Helppo sisällönhallinta ja sivupohjien joustavuus toimivatkin projektissa yhtenä punaisista langoista, aina suunnittelusta tekniseen toteutukseen asti.

Usea uniikki kokonaisuus, yksi sivusto

Sivustouudistuksen myötä tehtiin mahdolliseksi tuoda pääsivuston alle Lentopalloliiton muita brändejä ja toiminnan osa-alueita. Sivustouudistus mahdollisti esimerkiksi maajoukkueiden esittelyn täysin omalla uniikilla tavalla. Sivustolla luoda kunkin brändin tarpeita vastaavan ”oman sivuston”, jonka hallinta on vielä kaiken lisäksi helppoa ja kätevää. Tätä tarvetta varten projektin aikana muotoiltiin yksittäisten brändien esittelyä varten omat sivupohjat ja ulkoasultaan muokattavat sisältöelementit. Näitä uniikkeja sivupohjia ja elementtejä hyödyntämällä Lentopalloliitto voi jatkossa luoda muidenkin brändien  esittelyä varten omia kokonaisuuksia. Uusi sivusto mahdollistaa siis useamman kokonaisuuden hallinnan helposti yhden sivuston sisällä. 

Näyttäviä ja käyttäjälähtöisiä verkkosivustouudistuksia vuodesta 2005 Lue lisää palveluistamme

Ota yhteyttä

Kysy lisää tai ehdota veloituksetonta tapaamisaikaa asiantuntijamme kanssa.

Katsothan tästä, miten käsittelemme henkilötietojasi.

Niku Piitulainen
Niku Piitulainen Myynti, suunnittelu, projektit
Muiden henkilöiden yhteystiedot