tilaa hinnasto

Responsiivinen suunnittelu

Suunnittelemme verkkosivujen rakenteen ja ulkoasun responsiivisiksi, eli mukautuviksi. Silloin sivusto näyttää hyvältä isolla tietokoneen näytöllä, keskikokoisella läppärinäytöllä ja pienellä puhelimen näytöllä.

Ostopäätös saa alkunsa verkosta

Vaikka vain pieni osa vähittäiskaupan ostotapahtumista tapahtuu verkossa, jopa 40% saa sieltä alkusysäyksensä. Googlen tekemän tutkimuksen mukaan merkittävä osa älypuhelimien käyttäjistä on muuttanut jo tekemäänsä ostopäätöstä kännykällä hankkimansa tiedon perusteella ollessaan sisällä kivijalkaliikkeessä.

Käyttäjät odottavat saavansa samat tiedot ja palvelut puhelimeen ja tablettiin kuin tietokoneeseen. Erillisillä mobiilisivustoilla moinen ei onnistu, mutta responsiivisen suunnittelun avulla yksi ja sama sivusto taipuu kaikenkokoisille näytöille.

Sivun rakenne muuttuu dynaamisesti näytön resoluution mukaan. Yksi ulkoasu, tuki monelle lukulaitteelle.

 

Konseptisuunnittelu

Käytämme projektin alussa reilusti aikaa ja vaivaa sivujen konseptin suunnitteluun. Työn jälki näkyy käytännössä yksityiskohtaisina rautalankamalleina, joista selviää miten sivusto tulee toimimaan ja tiedot jäsentymään.

Lähtökohtana kohderyhmät ja tavoitteet

Osana konseptisuunnittelua käymme yksityiskohtaisesti läpi kohderyhmät ja verkkopalvelun tavoitteet. Nämä ovat suunnittelun lähtökohta ja näkyvät selkeästi niin suunnitteluprosessissa kuin sen tuloksissakin.

Ideointi on ydinosaamistamme

Joskus tarvitaan selkeästi erottuva ja uniikki idea. Ideoinnin tuloksena luomme punaisen langan, joka seuraa läpi verkkopalvelun.

Graafinen suunnittelu

Meiltä saat nettisivujen ulkoasusuunnittelun viimeistä linkin väriä myöden. Graafikko on meille yhtä tärkeä henkilö kuin koodaaja.

Imago ja konsepti ohjaamassa suunnittelua

Verkkosivujen graafinen suunnittelumme perustuu aina konseptiin, joka on mietitty ja suunniteltu tarkasti. Pidämme huolen siitä, että yrityksesi imago ja brändi ohjaavat ulkoasusuunnittelua emmekä käytä valmiita pohjia. Verkkosivujen ulkoasu viestii osaamisesta ja luottamuksellisuudesta ja tästä syystä visuaalisuudesta välittyvä tunnelma on kaikki kaikessa.

Emme unohda käytettävyyttä, vaan noudatamme hyviä käytäntöjä mm. kontrastien, värien ja typografian suunnittelussa. Graafikoillamme on osaamista sekä printti- että webgrafiikan puolelta, joka takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen käytettävyyttä ja asettelua unohtamatta.

Teemme yhteistyötä myös mainostoimistojen kanssa ja osaamme tehdä pilkulleen graafisen ohjeistuksen mukaista webgrafiikkaa.

Tekniikka

Käytämme teknologia-alustoina pääasiassa avoimen lähdekoodin järjestelmiä. Avoimuus on asiakkaillemme vakuutus: järjestelmään päästään varmasti käsiksi ja teknologiaosaajia löytyy.

Olemme käyttäneet Joomlaa sisällönhallintajärjestelmänä jo vuodesta 2005 lähtien. Kolmen suuren CMS-järjestelmän, Joomlan, WordPressin ja Drupalin taistelu on käynyt kuumana jo niistä ajoista lähtien. Joomlaan on kustannustehokasta kehittää, siitä löytyvät oikeat ominaisuudet ja Joomla mahdollistaa myös oman kehityksen ydinkoodin ympärille.

Meillä on kokemusta kaikista yllä mainituista järjestelmistä ja tämän kokemuksen perusteella suosittelemme käyttämään Joomlaa ja rakentamiamme lisäosia.

Mitä olemme tehneet

Vuosien kokemuksen ansiosta olemme oppineet käyttämään Joomlaa tehokkaasti niin pieniin kuin suuriinkiin projekteihin. Näin mm. ylläpitokustannukset pysyvät pienissä projekteissa maltillisina ja skaalautuvat hyvin suurempiin kokonaisuuksiin. Laajimpia Joomla-kokonaisuuksiamme ovat mm.: www.f-musiikki.fi, www.sdp.fi, www.erto.fi ja www.demari.fi

Teemme omaakin kehitystyötä. Rakensimme Joomlaan Piknik-lisäosan, jolla sisällön lisääminen verkkolehteen, blogiin tai tietopankkiin on helppoa ja vaivatonta. Piknik hyödyntää sivuston julkisen puolen kautta tapahtuvaa sisällönlisäystä, vapaasti ja muokattavia sisältökenttiä ja monipuolista kuvankäsittelyä.

Digimarkkinoinnin suunnittelu

Tykkääminen tuo tulosta

Sosiaalisen median avulla pääset lähemmäksi asiakasta. SoMe ei kuitenkaan ole itseisarvo vaan sen hyödyntäminen vaatii aina tarkkaa suunnittelua. Olemme toteuttaneet mm. Facebook-kampanjoita Instant Tattoolle ja SDP:n Jäätelökesä -kampanjalle. Luovilla kampanjoilla olemme onnistuneet moninkertaistamaan asiakkaidemme tykkääjämääriä.

Kampanjoista tehoa myyntiin

Kampanjat ovat tyypillisesti täsmäiskuja esimerkiksi tietyn tuotteen myynnin vauhdittamiseksi. Kampanjoinnissa koko verkon voima kannattaa valjastaa tavoitteen taakse – mitä useammin käyttäjä altistuu viestille, sitä todennäköisemmin hänelle luodaan positiivinen mielleyhtymä. Välineitä kampanjoiden toteutuksessa ovat mm. verkkosivut, uutiskirjeet, hakukonemarkkinointi ja sosiaalinen media.

Sivuston kehitys

Kehitämme sivustoasi myös projektin jälkeen. Jatkuvan kehityksen avulla verkkosivuista saadaan paras mahdollinen hyöty irti.

Konversio-optimointi, analytiikka ja kävijäkyselyt

Konversio-optimoinnin tavoitteena on saada kävijä tekemään tietyn tavoitteen, jonka avulla voidaan saada merkittävää myynnin kasvua. Kävijän käyttäytymistä voidaan seurata analytiikan avulla ja tämän perusteella saadaan selville mikä toimii ja mikä ei. Kun kävijöiltä kysytään suoraan mitä he ajattelevat sivuista voidaan verkkosivuja kehittää palvelemaan eri kävijöiden tarpeita.

Analysoinnin lisäksi teemme konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja toteutamme ne. Sivuston kehitykseen voi sisältyä rakenteellisia -, graafisia-, tai toiminnallisia muutoksia.

Konversio-optimointi

Olemme tuloshakuisia, eli mittaamme saavutettuja tuloksia, kuten myynnin kasvua.

Mittaaminen ja kehittäminen

Konversio-optimoinnin tavoitteena on saada kävijä tekemään halutun tavoitteen, kuten esimerkiksi verkkokaupassa tuotteen ostamisen. Ostopäätökseen vaikuttaa niin sivuston grafiikka, rakenne kuin sisältökin. Näitä optimoimalla saadaan sivuston konversiota kasvatettua ja myyntiä lisättyä.

Pieni muutos konversiossa, iso kasvu myynnissä

Verkkokaupoissa konversio on tyypillisesti noin 1-3 %. Pelkästään prosenttiyksikön verran kasvanut konversio saattaa siis merkitä tuplasti enemmän myyntiä verkkokaupan kautta. Kovia tuloksia konversiossa olemme saavuttaneet mm. F-Musiikin verkkokaupalle.

Analytiikka

Markkinointibudjeteista suurin osa valuu hukkaan. Tämä johtuu pääsääntöisesti siitä, että tuloksia on vaikea mitata. Digimarkkinoinnin erityinen vahvuus on mitattavuus.

Analytiikan avulla tiedät mikä toimii ja mikä ei

Ilman analytiikkaa et tiedä mitä sivustollasi oikeasti tapahtuu. Korkeat kävijämäärät eivät itsessään riitä vaan nämä kävijät täytyy myös kääntää asiakkaiksi. Kun tiedämme mikä toimii ja mikä ei on verkkopalvelun kehittämiseen investoitu raha mitattavissa ja perusteltavissa.

Tieto on valtaa

Joskus data täytyy pirstaloida, jotta siitä saadaan kaikki irti. Olemme hyödyntäneet Google Analyticsia mm. Kämp Groupin online-pöytävarauksissa, josta on mahdollista suodattaa tietoa tehdyistä pöytävarauksista esimerkiksi ravintolan, ajankohdan ja aterian tyypin mukaan.

Kävijäkyselyt

Kävijäkyselyt ovat nopea ja kustannustehokas tapa kehittää verkkosivuja. Kävijöillä on eri tarkoitusperiä verkkosivustolla vieraillessa ja kävijätutkimuksilla on mahdollista selvittää nämä. Usein kävijätutkimusten tavoitteena onkin saada parempi yleiskuva siitä miten verkkosivut voidaan kehittää palvelemaan mahdollisimman hyvin eri kävijöiden tarpeita.

Kävijätutkimuksilla kohti käyttäjäkeskeistä suunnittelua

Kävijätutkimuksien avulla verkkosivujen kehittämisessä voidaan ottaa paremmin huomioon kävijöiden tunteet, kokemukset ja tarpeet. Autamme sinua sekä keräämään että analysoimaan tietoa ja näiden pohjalta tekemään parempia päätöksiä.